Kuvallinen kuva-analyysi

Kuvallinen kuva-analyysi

Taidemuseolla

Minua jännittää mukavasti näyttelyyn astuessani. Leppälän työtä on vaikeata löytää, tuntuu että ympärillä on valtava määrä töitä ja värejä ja malleja. Oikean työn spotatessani tuntuu, kuin näkisin vanhan ystävän. Siellähän se alakuloinen nappipaita kyyröttelee! Seuraava ajatukseni on: onpa se pieni. Tiesin kuvan olevan suhteellisen pienikokoinen, mutta se tuntuu oikein erityisen pieneltä ja vaatimattomalta isojen teosten äärellä. Sanat eräästä arvostelusta, jossa puhuttiin Leppälän kuvien tarvitsevan toisia Leppälän kuvia ympärilleen, kaikuvat päässäni. Kuvan ympärillä onkin kaksi muuta Leppälän teosta, jotka ovat selkeästi vuoropuhelussa Napit –työn kanssa. Kuva vetää sisäänsä tutkimaan sitä tarkemmin.

Seuraavaksi havaitsen pölyhiukkasia hahmon hiuksissa. Muutenkin kuvan pinnalla tuntuu olevan paljon enemmän tavaraa, kuin digitaalisessa versiossa. Tekisi mieli pyyhkäistä pölyt pois kuvan pinnalta. Värit näyttävät minusta hieman kylmemmiltä alkuperäisessä versiossa. Ne ovat aavistuksen seepiansävyisemmät tulosteessa. Ihon pehmeys ja maidonvalkeus tulee ihanasti ja vaikuttavasti esille alkuperäisessä kuvassa. Paita näyttää pehmeältä ja vähän utuiselta. Koko kuva on yleensäkin maalauksellisemman oloinen alkuperäisessä muodossaan. Rypyt ovat selkeämmät ja kaikki ihon luomet ovat selkeämmin näkyvissä. Hiusten mallin erottaa myös tarkemmin, näyttää siltä kuin hiukset olisivat hieman letitetyt ja sitten sidottu kiinni päähän. Kuvassa on kuitenkin lämpimämpi, sirompi ja jotenkin suloisempi tunnelma, kuin tulosteessa ja siitä tehdyssä ensitulkinnassa. Kuva tuo nyt mieleen jonkun muiston, hengähdyksen, tauon.

Huomioni kiinnittyy myös oikeassa laidassa johtojen vieressä seinässä olevaan teipin palaseen, jota ei ollenkaan näe tulosteessa. Tuo pieni teipinpalanen herättää uteliaisuuteni. Ensimmäinen mieliyhtymä on Elina Brotheruksen työt, se että jätetään näkyville laukaisin ja jokin pieni johtolanka siitä, että kyseessä on valokuva. Vai onko teipinpala kenties jäänyt kuvaan vahingossa? Piteleekö se johtoja yhdessä? Siitä tulee samanaikaisesti huolimaton että merkityksellinen olo, enkä tiedä onko se suunniteltu juttu vai ei.

Leppälän kuvien vieressä on Heli Rekulan työ Tila 2, valkoinen pitkulainen laatikko, jossa pyörii filmi. Näyttää siltä, kuin laatikon sisässä olisi tyttö nukkumassa valkoisissa alusvaatteissa. Leppälän kuva alkaa mielessäni käydä voimakasta vuoropuhelua tämän työn kanssa. Tuntuu suorastaan siltä, kuin kuvan nainen olisi herännyt henkiin silmien edessä tuossa laatikossa. Molemmilla on kuvissa valkoista päällä ja ollaan hyvin suljetussa tilassa, tunnelma ja teema on samankaltainen. Näyttelytilalla ja töiden asettelulla on iso merkitys.

Kollaasi ja kollaasiteksti

Kollaasin tekeminen oli minusta hyvin mieluisa tehtävä. Kuva herätti useita mielleyhtymiä ja assosiaatiota ja lähdinkin tekemään kollaasia hyvin intuitiiviselta pohjalta. Minulla on Pinterest –tili, jossa pidän aikamoista kuvapankkia. Löysin sieltä useita kuvia, joissa oli tunnelmia, joita assosioin Leppälän kuvaan. Käytin myös ensimmäisellä tai toisella tunnilla tekemämme kuvakartan assosiaatioita ja piirroksia hyödyksi (kalanruoto, korsetti, lumikki….) ja etsin niihin liittyviä kuvia Googlesta. Kirjastossa selasin ja kuvasin muutaman taidekuvan valokuvakirjoista ja modernin taiteen kirjoista. Marja Pirilän valokuva “Camera Obscura, Iris” tuntui asetelmaltaan avainkuvan lähisukulaiselta. Samoin Henri Matissen “Italialainen nainen” oli väreiltään, sommitelmaltaan ja naisen asennon siivittämänä kuin toisinto kuvan naisesta, mutta edestäpäin. Päädyin teemani vuoksi lisäämään sarjaan yhden itse ottamani valokuvan, joka kuvastaa masennusta ja toivoa.

Minulle oli alusta saakka selvää, että haluan runsaan määrän kuvia ja haluan tehdä kollaasin käsin. Teen nykyisin paljon kuvia tietokoneella, joten käsinkosketeltava teos tuntui houkuttelevalta ja opettavaiselta työtavalta. Kuvien karsimiseen ja valikoitumiseen vaikuttivat ehkä teemaa enemmän kuvien yhteensopivuus toisiinsa väreiltään ja tunnelmiltaan. Tuntui muutenkin, että tein työtä hyvin paljon esteettistä silmää ylläpitäen, en niinkään teemaa tai aihetta miettien. Teema ikään kuin avautui minulle tehdessä. Aiheita, joita mietin enemmän tai vähemmän tietoisesti olivat yksinäisyys, naisen elämä ja siihen yhdistettävät odotukset. Ehkä myös tietynlainen ahtaus, harhailevuus ja aikuiseksi kasvamisen pelko. Nämä ovat mielestäni nykynuorten ja nuorten aikuisten ongelmia. Odotukset ja raamit, joissa tytöillä ja naisilla on kasvaa, liittyvät aina aikaan ja kulttuuriin ja ovat hyvin erilaisia. Olin hyvin mielissäni kollaasin katselukerralla, kun ihmiset löysivät kuvasta juuri niitä teemoja ja ajatuksia, joita olin miettinyt kuvaa tehdessä. Oli myös mukava kuulla muiden opiskelijoiden kommenteissa, että kollaasini toi mieleen vanhat kuva-albumit, se oli yksi omista mielleyhtymistäni! 

Mietin kollaasia rakentaessa hyvin pitkään kuvien paikkoja ja järjestystä, päällekkäisyyttä ja sulautumista toisiinsa. Tämä oli varsin opettavaista. Halusin leikata taustan muuhun malliin kuin neliöksi, halusin siitä jonkinlaisen kivimäisen möykyn, joka tukee kuvien muodostamaa rakennetta. Joku kommentoi, että muoto toi mieleen naisen asennon. Omassa opetustyössäni käytän mieluusti tulevaisuudessa jotain tämänkaltaista kollaasintekoa, se opettaa paljon sommittelusta, tulkitsemisesta ja siitä, että kokonaisuus on aina enemmän kuin osiensa summa.