Taidemuseolla

Minua jännittää mukavasti näyttelyyn astuessani. Leppälän työtä on vaikeata löytää, tuntuu että ympärillä on valtava määrä töitä ja värejä ja malleja. Oikean työn spotatessani tuntuu, kuin näkisin vanhan ystävän. Siellähän se alakuloinen nappipaita kyyröttelee! Seuraava ajatukseni on: onpa se pieni. Tiesin kuvan olevan suhteellisen pienikokoinen, mutta se tuntuu oikein erityisen pieneltä ja vaatimattomalta isojen teosten äärellä. Sanat eräästä arvostelusta, jossa puhuttiin Leppälän kuvien tarvitsevan toisia Leppälän kuvia ympärilleen, kaikuvat päässäni. Kuvan ympärillä onkin kaksi muuta Leppälän teosta, jotka ovat selkeästi vuoropuhelussa Napit –työn kanssa. Kuva vetää sisäänsä tutkimaan sitä tarkemmin.

Seuraavaksi havaitsen pölyhiukkasia hahmon hiuksissa. Muutenkin kuvan pinnalla tuntuu olevan paljon enemmän tavaraa, kuin digitaalisessa versiossa. Tekisi mieli pyyhkäistä pölyt pois kuvan pinnalta. Värit näyttävät minusta hieman kylmemmiltä alkuperäisessä versiossa. Ne ovat aavistuksen seepiansävyisemmät tulosteessa. Ihon pehmeys ja maidonvalkeus tulee ihanasti ja vaikuttavasti esille alkuperäisessä kuvassa. Paita näyttää pehmeältä ja vähän utuiselta. Koko kuva on yleensäkin maalauksellisemman oloinen alkuperäisessä muodossaan. Rypyt ovat selkeämmät ja kaikki ihon luomet ovat selkeämmin näkyvissä. Hiusten mallin erottaa myös tarkemmin, näyttää siltä kuin hiukset olisivat hieman letitetyt ja sitten sidottu kiinni päähän. Kuvassa on kuitenkin lämpimämpi, sirompi ja jotenkin suloisempi tunnelma, kuin tulosteessa ja siitä tehdyssä ensitulkinnassa. Kuva tuo nyt mieleen jonkun muiston, hengähdyksen, tauon.

Huomioni kiinnittyy myös oikeassa laidassa johtojen vieressä seinässä olevaan teipin palaseen, jota ei ollenkaan näe tulosteessa. Tuo pieni teipinpalanen herättää uteliaisuuteni. Ensimmäinen mieliyhtymä on Elina Brotheruksen työt, se että jätetään näkyville laukaisin ja jokin pieni johtolanka siitä, että kyseessä on valokuva. Vai onko teipinpala kenties jäänyt kuvaan vahingossa? Piteleekö se johtoja yhdessä? Siitä tulee samanaikaisesti huolimaton että merkityksellinen olo, enkä tiedä onko se suunniteltu juttu vai ei.

Leppälän kuvien vieressä on Heli Rekulan työ Tila 2, valkoinen pitkulainen laatikko, jossa pyörii filmi. Näyttää siltä, kuin laatikon sisässä olisi tyttö nukkumassa valkoisissa alusvaatteissa. Leppälän kuva alkaa mielessäni käydä voimakasta vuoropuhelua tämän työn kanssa. Tuntuu suorastaan siltä, kuin kuvan nainen olisi herännyt henkiin silmien edessä tuossa laatikossa. Molemmilla on kuvissa valkoista päällä ja ollaan hyvin suljetussa tilassa, tunnelma ja teema on samankaltainen. Näyttelytilalla ja töiden asettelulla on iso merkitys.