Matkakertomus

Matkakertomus

Osa 1 

Merkityksiä omassa elämässä

Kuvia tarkastelee aina voimakkaasti oman kokemuksensa lävitse. Olen pohtinut paljon sukupuolta ja naisen asemaa ja luulen, että kiinnostus aiheeseen sai minut tarttumaan juuri tähän avainteokseen.

Ensimmäiset kokemukset ja assosiaatiot jaoimme ryhmän kesken. Tämä vaikutti ja vahvisti tiettyjä tulkitsemismahdollisuuksia. Samalla huomasin, miten monella tapaa teosta voi tulkita ja kokea. Sinänsä varmasti toimin jokseenkin tiedostamatta ns. itsekeskeisen lähestymistavan kautta, kun valitsin kuvan, joka oli minusta kaikkein esteettisesti miellyttävin, realistisin ja näin ollen myös turvallisin ja ristiriidattomin. Teos on hyvin selkeästi kiinni ajassamme ja yhteiskunnassamme. Minä itse arvotan ja näen sen kuitenkin omalla tavallani. Se että katson paljon elokuvia ja sarjoja vaikutti varmasti siihen, että näin kuvan niin voimakkaasti still-kuvana jostain elokuvasta. Kuva toi mieleeni ryöpyn muita kuvia.

Ensimmäiset merkityksenantoni eivät kovasti muuttuneet, mieluummin vahvistuivat ja monipuolistuivat. Pitkin kuvamatkaa kuva muuttui henkilökohtaisemmaksi, suhde siihen vahvistui ja löytyi enemmän kosketuspintaa omaan maailmaani. Aluksi esimerkiksi liitin kuvaan paljon negatiivisia konnotaatioita; häpeää, alistamista, ulkopuolisuutta jne. Luulen että tähän vaikutti aika paljon muiden ryhmäläisten ajatukset ja assosiaatiot. Ajan kanssa kuvasta tuli jotenkin levollisempi, aloin tulkita kuvaa enemmän ja enemmän rauhallisen oman tilan ja oman hengähdyshetken ottona. Entisestä mielisairaalan huoneesta tuli ajatuksissani Virginia Woolfin sanojen tapaan "oma huone". Naishahmo myös emansipoitui mielessäni, hän itse päättää paitansa koon. Tätä mietin useasti: onko nainen itse pukenut liian pienen ja kiristävän paidan vai onko se jonkun muun tekoa, ts. ulkopuolelta tullut käsky? Tämä on mielestäni tärkeä pointti, joka sitoo kuvan nykyhetkeen ja menneisyyteen. Naisen ja miehen roolit ovat ahtaita, kasvaminen  on vaikeata.  

Oli myös mielenkiintoista lähteä tutustumaan taiteilija-Leppälän töihin ja ajatuksiin laajemmin. Kiinnitin paljon enemmän huomiota valaistukseen luettuani Leppälän tavasta kuvata pelkässä luonnonvalossa. Valot luovat hänen töilleen merkityksiä ja tunnelmia ja valojen vaihtelulla Leppälä haluaa luoda assosiaatioita eri tunnetiloihin. Tällainen ekspressiivinen tekeminen ja kokeminen on omassa taiteellisessa työssäni myös tuttu ja tärkeä asia.

"Valokuvat ovat minulle jonkinlaisia kiinnekohtia muutoksessa ja sen tarkkailussa. Niihin voi koota luottamusta ja tunnistamisen varmuutta, mutta samanaikaisesti niillä on myös toinen luonteensa; näkymätöntä ja tunnistamatonta kohti kääntyvä puolensa. Se, mikä lopulta tulee kuvassa tunnistetuksi voi olla jotakin kuvan ulkopuolella ja näkymättömissä olevaa."

Siihen, mitä kuvasta löytää ja mitä siihen assosioi, on aina sidottu katsojaan, joka puolestaan on jonkin kulttuurin ja aikakauden tuote. Muurolalainen 14-vuotias nuori todennäköisesti tulkitsee kuvaa hieman erilailla kuin minä, monessa eri paikassa elänyt toisen vuoden taideopiskelija. Monet Leppälän töistä myös olivat selkeitä kuvapareja Napit-työlle ja rikastivat ja monipuolistivat katsomistapaani. Se, että Anni Leppälä on itse valmistanut ja vedostanut kuvat lisäsin  myös arvostustani työtä kohtaan.

Kuvallista tulkintaani lähdin rakentamaan ottamani filmivalokuvan pohjalta. Kuvassa on seinä ja peili, peilistä näkyy kumartuva nainen silmät kiinni. Siinä on mielstäni kiinnostavalla tavalla samankaltainen tunnelma ja asetelma, vain vähän eri kulmasta. Halusin värimaailmasta pehmeän ja käytin ihon sävyä photarissa. Mustavalkofilmi sopi mielestäni hyvin kuvan vanhahtavaan tunnelmaan. Lisäsin joukkoon assosioitumiani maidonvalkeudesta, teipistä, rauhasta, pysähtymisestä. 

Kuvallinen kuva-analyysi

Osa 2

Mitä kurssista irtosi omaan ajatteluuni ja opettamiseeni

Kurssilla kokeiltiin monipuolisesti kokemuksellisen taideoppimisen malleja. Räsäsen kokemuksellinen taiteen tulkitseminen koostuu vastaanottamisesta, kontekstualisoinnista ja tuottamisesta. Tällä kurssilla oli hauskaa se, että sai tuottaa itse niin paljon. Pelkkä analysointi voi olla liian teoreettista ja yksipuolistavaa, kokeilemalla itse ja tutkimalla oppii usein monipuolisemmin ja kokonaisvaltaisemmin. Kokemuksellinen oppiminen lähtee myös liikkeelle nimenomaan vastaanottajasta. Miten minä koen kuvan? Tästä liikutaan askeleittain kohti tekijää ja tämän kontekstia. Kokemuksellinen oppiminen kehittääkin nimenomaan tajua ymmärtää omaa oppimisprosessiaan. Katsominen edellyttää sitä, että oppilas kykenee tarkastelemaan olemassaolevia tietojaan ja käsityksiään. Tämä on melko vaikea taito ja kuvanlukemisen taitoa ja niistä puhumisen taitoa on mielestäni hedelmällistä lähteä opettamaan Räsäsen mallin avulla. Huomasin itsessäni kurssin aikana tapahtuvan kehityksen juuri tämän eläytyjän ja analysoijan roolien vaihteluiden vuoksi.  Kuten Räsänen tekstissään mainitsee, on tätä kehitystä kuitenkin haasteellista nähdä suoraan ja oppiminen voi vaikuttaa esim. oppilan arkeen ja kognitiivisiin rakenteisiin koulumaailman ulkopuolella. Kongnitiiviseksi tiedoksi luetaan aistihavainnot, tunteet, muisti, ajatukset, kokemukset ja oppiminen.

Parhaimmassa tapauksessa kuva pystyy puhuttelemaan oppilasta ja hänen kokemusmaailmaansa, mikäli hän löytää yhtymäkohtia oman elämänsä ja kuvan esittämien ilmiöiden välillä. Tällä voi olla taideterapeuttisiakin vaikutuksia, kun itseymmärrys kasvaa. Jonkun oppilaan voi saada innostumaan laajemmin jonkun taiteilijan tuotannosta. Vastaanottovaihe varsinkin antaa myös tilan intuitiolle, minkä kehitystä ja käyttöä opetuksessa harvoin korostetaan.

Kontekstualisointivaihe kehittää tiedonhaun prosessia. Tässä vaiheessa tutustutaan taiteilijan elämänkertaan ja muiden tulkintoihin työstä. Työtä vertaillaan myös muihin töihin. Lopulta tuottamisen vaiheessa nämä omat kokemukset ja uudet rikastuneet tiedot yhdistetään. Nämä kolme osaa kulkevat kaiken aikaa rintarinnan mukana prosessissa.

Opettajana voisin esimerkiksi esittää ja kokeillen tutkia seuraavia: mitä tapahtuu, jos kuvan koko/tila/paikka/henkilö/väri muuttuu? Kuvankäsittelyohjelmalla oppilaat voisivat muuttaa kuvan värit negatiivisiksi, kokeilla rikkoa sen muotoa tai tuoda siihen jotain uutta. Pistäisin oppilaat puhumaan kuvista ryhmissä. Performanssin tekeminen oli tosi hauska prosessi, ehdottomasti haluan käyttää tätä jollain kuviksentunnilla. Se kehittää myös esiintymistaitoja. Räsäsen esittelemät kuvan lukutavat ovat varmasti hyödyksi myöhemmin. Narratiivista lukemista voisi käyttää niin, että oppilaat kirjoittaisivat äidinkielentunnilla tarinan kuvasta, jota sitten työstettäisiin eteenpäin kuvataidetunnilla. Näin voi pohtia omia reaktioitaan kuvaan liittyen. Vanhempien oppilaiden kanssa voisi käyttää viittauksellista ja arvottavaa lukemista apunaan. Opettajana varmasti myös avaisin kuvankatsomiseen liittyviä teemoja, esim. sitä miten länsimaissa kuvia luetaan, miten sukupuoli vaikuttaa tulkintaan etc, ja yrittäisin herättää keskustelua näistä teemoista. Myös pastissityö on hauska ja mielenkiintoinen tehtävä jollekin tunnille. Blogissa oppilaat voivat avata enemmän tuntojaan ja lukea niitä rauhassa kotona.