Näyttelykritiikki

"Retki originaalien pariin"

7. Aalto -näyttely, 11.10.2013- 16.2.2014, Rovaniemen taidemuseo Korundi

7. aalto pyyhkäisee esille nimensämukaisesti Antti ja Jenny Wihurin kokoelman hankkimia nykytaiteen teoksia viimeiseltä kymmeneltä vuodelta. Näyttely on vieraillut Helsingin Taidehallissa, Lappeenrannassa Etelä-Karjalan taidemuseossa sekä Raumalla Lönnströmin taidemuseossa. Monipuolinen näyttely koostuu viidestä eri huoneesta. Tilaan astuessa ensimmäisenä silmään osuu takaseinällä Stina Saariston suurikokoiset mustavalkoiset lyijykynätyöt Toinen sukupuoli ja Femme Fatale (2003). Ensimmäinen esittää alastonta tummaihoista miestä, joka pitää kädessään vaaleatukkaista barbia, toinen kömpelöä naishahmoa lelufiguurien keskellä. Vasemman jalan pingottunut ja aavistuksen verran kaarelle nouseva asento viittaa siihen, että kengät ovat liian pienet naiselle. Näyttää siltä, että hän on unohtunut leikkinsä keskelle poseeraamaan tai katsomaan jonnekin kaukaisuuteen tai omiin ajatuksiinsa. Näen varsinkin naista esittävässä kuvassa hienoja yhtymäkohtia Anni Leppälän teokseen Buttons/napit (2004), jota olen tutkinut lähemmin. Pienikokoisessa pigmenttivedoksessa on nainen, joka on kuvattu takaapäin liian pienessä napitetussa paidassa. 7. Aalto -näyttelyssä on esillä kaksi muutakin Leppälän työtä sarjasta Taimet/Seedlings. Valokuva Talossa/In the house (2002) esiliinaan pukeutunut nainen on vanhan talon tyhjässä huoneessa jälleen selin kameraan. Kuvassa Joki/River (2004) ollaan lumisen joen äärellä jälleen naishahmon kanssa, jonka kasvot on rajattu pois kuvasta.

Leppälän harmoniset, intiimit, menneitä aikoja muistuttavat työt kutsuvat katselemaan ja tutkimaan niitä lähemmin. Valokuvat keskustelevat voimakkaasti viereisen Heli Rekulan Tila 2 (2008) videoinstallaation kanssa. Rekulan valkosävyisessä ja kliinisessä installaatiossa nainen vaihtaa alusvaatteisillaan asentoaan pienen laatikon sisällä. Erittäin onnistunut sijoittelu töille. Molemmat herättävät kysymyksiä identiteetistä, naiseudesta ja tilasta. Keskellä tilaa on Kari Cavenin suurikokoinen teos Mummojen muisto (2002). Se koostuu ympyrän mallisen valkoisen kehän sisään liitetyistä keinutuoleista. Tuolit ja koko teos on hohtavan valkoinen ja siinä on samaa nostalgista henkeä kuin toisissa töissä. Toisesta huoneesta kuuluva Tommi Grönlundin ja Petteri Nisusen Variator (2011)-heiluriteoksen tuottama tasainen lyömä-ääni toimii myös hienona äänimaisemana huoneen maalauksille, veistoksille ja valokuville.

Kokonaisuutena näyttelyä vaivaa pieni ahtauden ja liiallisenkin aaltoilun tunne. Osa teoksista vaatisi enemmän tilaa ympärilleen, toiset taas on ahdettu liiankin lähelle toisiaan, jolloin ne jäävät osin toistensa varjoon. Teoksiin syventyminen vaatii keskittymistä ja näyttelyn koonneen taidemaalari Jukka Mäkelän sanoin ne "tuntuvat". Aaltoon on saatu koottua hienoja, ravistelevia ja kysymyksiäherättäviä nykytaiteen kokonaisuuksia.